HBLD

HBLD

torstai 16. toukokuuta 2013

Pientä pintaremonttia

Asuntomme entiset omistajat jättivät ruokailutilan seinälle kaapit, jotka periaatteessa olivat ihan kätevät. Ongelmana oli, että ne veivät hassusti tilaa niin ettei pöydän päässä voinut käytännössä istua + imuroidessa kolhaisin otsan kaapin reunaan! Eli kaappi sai huutia.


Ruokailutila ennen

Kaapit ennen poistoa. 


Seinä kaappien jäljiltä. 


Mitä kaappien tilalle? Olen miettinyt seinäkelloa ja tyylikkäitä, suht edullisia seinäkelloja olenkin jo löytänyt Stockmannin valikoimasta.

Hauska: Karlsson Kitchen time -kello

 
Bling bling: Casa Stockmann Diamond -kello
Graafisempi: Casa Stockmann Seinäkello

Kellokuvat: Stockmann

Minkähän valitsisi? Ensin pitää vähän tasoitella ja maalata. 

*Hanna*

Äitienpäiväsähläystä ja "lahja"

Minun ensimmäisen oman äitienpäivän aamu ei sujunut ihan toiveiden/suunnitelmien mukaan. Olinhan toivonut aamiaista "sänkyyn".. Noo, sunnuntaiaamuna on toki mukava nukkua pitkään kun vauvakin nukkui melkein 10 asti, mutta niin tykkäsi normaalisti aamuvirkku miehenikin nukkua. Tuloksena se, että noustiin lähes samaan aikaan sängystä ja tein itse aamiaisleipäni. Mies sentään paistoi sitten pekonia, teki kananmunat ja keitti kahvin. Ei tosiaankaan mennyt niinkuin hän suunnitteli, mutta torui minua jälkikäteen, että minun olisi pitänyt pysyä sängyssä! Riippumatta siitä olinko nälkäinen vai en!

Onneksi tarinalla oli sitten loppujen lopuksi onnellinen loppu. Anoppi ajoi oven eteen ja toimitti meidän uudet parvekekalusteet! 
Long story short: suutuin michelle perjantaina, ettei me saada mitään aikaiseksi ainakaan hänen ehdotuksestaan (liittyen parvekekalusteiden hankintaan). Lauantaina tutkittiin valikoimaa netistä ja  käytiin Plantagenissa katsomassa yhtä settiä livenä. Vielä ei ostettu niitä mukaan kun autoon ei olisi mahtunut vauvan kaukalon kanssa. Mies vei minut ja vauvan mummilaan ja lähti sitten itse "asioille" viitaten tulevaan äitienpäivälahjaan. Oli sitten käynyt ostamassa ne kalusteet :) 
Kyllä ne miehet sitten saavatkin aikaiseksi. Jotain. Joskus. 


Parveke ennen. 

Uudet kalusteet. 


Nyt kelpaa paistatella päivää. 

Vielä kun jotain vihreää/kukkia tuonne saisi...milloinkohan sen saa aikaiseksi? 

*Hanna*

perjantai 10. toukokuuta 2013

Blogisuosittelu ja arvontaa!

Seuraamassani Ankan tyttöset blogissa on Patrissa-arvonta.

"PATRISSA-lastenvaatteet ovat kotimaisia, kauniita, kestäviä ja käytännöllisiä lasten suosikkeja. Herkulliset värit ja kivat printit lisäävät näiden vaatteiden mielekkyyttä. KOOT 56 - 170 cm." 
Arvonnassa voi voittaa t-paidan valitsemallaan kankaalla. Minun ehdoton suosikki oli pinkit elefantit, mutta upeita kankaita löytyi paljon muitakin. 

Ankan tyttösissä on juttuja muun muassa lastenvaatteista, vauvoista sekä ruoanlaitosta. Käykäähän lukemassa blogia ja osallistumassa arvontaan. 
Suora linkki TÄSSÄ






*Hanna* 

Sormiväri -äitienpäivä -fiilistelyä

Neiti E tänään tasan 4kk taiteili mummeille äitienpäiväkortit tänään.
Nyrkit suuhun on kova sana meidän pienellä niin kädenjäljen tekeminen olikin astetta haastavampi temppu. Jonkinlainen puumerkki kuitenkin tuli tehtyä kädelläkin <3


Meidän pieni iso tyttö on oppinut ihan muutaman päivän aikana vähän jo liikkumaan. Akseli ympäri pääsee mahallaan ja selällään. Ensimmäiset kääntymisetkin on jo koettu. Kohta se varmaan jo konttaa. 

Ensimmäistä omaa äitienpäivää odotan pienellä epävarmuudella, mitähän mies on keksinyt? Tänään kauppakeskuksessa käydessä lykkäsi minut ja murun muualle kun itse meni "jonnekin". ;) 
Vauvauintia on tiedossa meillä jokatapauksessa sekä appiukon loimulohta. Toivottavasti sää suosii niin saa rentoutua.

Miten teillä vietetään tuleva äitienpäivä? 

*Hanna*


lauantai 4. toukokuuta 2013

Uusi virkkausprojekti



Torstaina olin jo matkalla hierontaan kun hieroja lähetti viestin, että on sairaana eikä ole työkykyinen. Sekös harmitti, koska olin saanut vauvaa valvotettua niin että se olisi varmasti unessa koko hieronnan ajan. 
Sitten ajattelin vihdoin käydä tutustumassa Soukan ostoskeskuksessa olevaan Menita-lankakauppaan ja hakemassa sieltä uutta ontelokudetta. 

Lankakauppa oli iso. Se oli kahdessa tasossa ja kahdessa eri tilassa. Lankoja löytyisi varmasti moneen lähtöön, mutta ontelokude oli siis minun päämääräni koska haluan virkata lisää koreja, tällä kertaa neiti E:n huoneeseen. 
Sieltä löytyikin aivan uskomaton valikoima erilaisia matonkuteita ja ontelokuteita, lähes kaikissa väreissä! 

Silmiini tarttui harmaa glitterkude ja hento vaaleanpunainen, joista tulee varmasti söpöt lelukorit neiti E:lle. Lastenhuoneen sisustus/huonekalutarpeet alkaa jo hahmottua päässäni, joten suunnittelupostausta on tulossa pian! 

Nyt vaan avaamaan nuo vyyhdit kerälle ja virkkaamaan! 

Virkkaillen,
*Hanna*

HBLD kokkaa: Vapun hampurilaiset

Vappuaattona ajateltiin herkutella ja syödä itsetehtyjä hampurilaisia.
En ole juurikaan leiponut vielä gluteenittomia sämpylöitä ja halusin tehdä hampparisämpylät itse. 
Tuli aivan mahtavan hyvää ja näitä syödään kyllä jatkossakin meidän perheessä!




Gluteenittomat hampurilaissämpylät
6 isoa sämpylää


1 pss kuivahiivaa
5 dl maitoa
1 rkl psylliumia
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1/2 dl sulatettua margariinia tai voita
5-6 dl gluteenitonta karkeaa jauhoseosta

Sekoita psyllium kädenlämpöiseen maitoon ja anna turvota 10 minuuttia.
Lisää suola, sokeri ja sulatettu voi. Sekoita kuivahiiva jauhoseokseen ja lisää se pienissä erissä koko ajan sekoittaen.
Pyörittele taikinasta jauhotetuin käsin sopivan kokoisia sämpyölöitä. Kohota lämpimässä paikassa n. 20 minuuttia. Voitele maidolla ja paista sämpylät 225°C noin 12 minuuttia.


Jauhelihapihvit
4 pihviä

400g sika-nautajauhelihaa
1 rkl karkeaa jauhoseosta
suolaa ja pippuria
(muita mausteita)

Sekoita jauheliha, jauhoseos ja mausteet kulhossa. Muotoile sopivan kokoiset pihvit ja paista pannulla molemmin puolin kunnes lihaneste on kirkasta.



Helppoa ja hyvää! 

Lauantaiterkuin,

*Hanna*

torstai 2. toukokuuta 2013

Kevät tulla kohisee

Vappu on taas tältä vuodelta vietetty ja tuntuu, että kevät se kulkee kohti kesää vinhaa vauhtia.
Kodinrakennusvimma on edelleen kova; seuraavat projektit on parveke, lastenhuone, eteisen lipaston tuunaus sekä ruokailutilan kaapin purku. Se kaappi lähtee varmaan jo tänä viikonloppuna. Kolautin nimittäin otsan siihen tänään imuroidessani.


Munkkeja, nams!


Mehiläiset tulevat, ja pikkupantterit!

Keväisin kuvafiilistelyin,

*Hanna*