HBLD

HBLD

torstai 31. lokakuuta 2013

Lomalla part 1: Salzburg

Meidän syysloman ensimmäinen kohde oli Salzburg. 
Salzburg on Itävallan 4. suurin kaupunki ja kuuluisa muun muassa Mozartista ja Sound of Musicista. 
Ja ihana! Kauniita rakennuksia ja mielenkiintoista nähtävää. Ruska oli Itävallassa kauneimmillaan ja sää suosi meitä. Kahdessa päivässä Salzburgista sai mielestäni irti kaiken oleellisen, ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! 

Kaupungin kävelee päästä päähän puolen tunnin sisään. Hotellimme sijaitsi vanhassa kaupungissa, josta oli keskustaan noin 5 minuutin kävelymatka. Taksimatka lentokentältä hotellille kesti noin 15 minuuttia ja maksoi 13 euroa. Hotelli oli hyvätasoinen, siisti ja huoneemme sijaitsi päärakennusta vastapäätä. Neiti E nukkui hyväkuntoisessa matkasängyssä Nalle Puh lakanoissa oikein hyvin :) Vastaanotosta saimme lainaksi vedenkeittimen puuron keittoa varten ja palvelu toimi muutenkin erinomaisesti. Huoneen hintaan sisältyi hyvä aamiainen, jolla jaksoi kierrellä nähtävyyksiä. Hotelli tarjosi iltapäivisin asukkailleen kahvit, joten toki hyödynsimme tätäkin mahdollisuutta. 

Kaupunki itsessään oli helppo kulkuinen lastenrattaiden kanssa (meidän menopelinä Gracon matkarattaat). Festung Hohensalzburgin linnoitus oli rappusia täynnä, joten onneksi Manduca oli matkassa mukana. Havaitsin muuten, että monet paikalliset kantoivat lapsia erilaisilla kantovälineillä, paljon yleisemmin kuin Suomessa. 

Salzburgin lisäksi syyslomamme suuntasi Wieniin, jonne matkasimme OBB:n pikajunalla. Matka kesti 2 tuntia 22 minuuttia ja perhelippu maksoi 95 euroa. 

Wienin kuulumisia seuraavassa postauksessa, alla kuvia lukijoiden matkakuumetta nostamaan :)

*Hanna*










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista :)